Kuvat: weheartit.com
Yllä olevissa kuvissa näet osan minua, islamin. Olen ollut muslimi vasta muutaman vuoden, mutta nyt elämä ennen islamia vaikuttaa vieraalta. Kuinka hukassa olinkaan.
Kun aloitin blogin kirjoittamisen alunperin, olin aivan uusi muslimi ja ihan kuutamolla kaikesta. Mutta tarkoituksenani oli alunperinikin näyttää, että olen edelleenkin tavallinen ihminen ja esitellä arkielämääni nimenomaan muslimina. Sittemmin aiheet ovat lipsuneet sairastumisen ja kissan ottamisen myötä myös islamin ulkopuolelle, mutta koen sen vain hyvänlaatuiseksi muutokseksi, blogi on kasvanut mukanani. Toivoisin vain, että islam aihepiirinä pysyisi edelleen mukana, kuten elämässänikin.
Ramadan on alkanut. Kuten aikaisempina vuosina, tarkoituksena olisi lukea Koraani läpi kertaalleen, rukoilla rästiin jääneet rukoukset pois, tehdä dhikriä (eräänlaista islamilaista meditointia) ja yrittää taasen paastota. Verensokerin heittelyiden ja seinäkellon lailla sekaisin olevan suolatasapainon vuoksi paastoaminen on itselleni mahdotonta mutta ei kai siinä mitään häviä jos taas yrittää joku päivä. Verensokeriongelmista olen kärsinyt koko ikäni ja sopiva ruokaväli on ollut 4 tai 5 tuntia, riippuen vähän ruuasta jota syön. Huono olo tulee jo kuudesta tunnista ilman ruokaa, kahdeksassa on jo kiire saada ruokaa ja kymmenessä olen jo sängynpohjalla vapisemassa. Aamulla ensimmäisenä on nostettava verensokeria jollain vaikka kuinka olisi huono olo, ettei tule vielä huonompi. Joka tapauksessa, Ramadanilla ei ole tarkoitus kiduttaa itseään, vaan suurin osa oppineista on sitä mieltä että jos Ramadanin aikana ei pysty elämään täysin normaalia elämää, kuten käymään töissä, ei tulisi paastota. Muslimille on ylpeys olla ahkera ja työteliäs ja Ramadan nimenomaan hyvän työn kuukausi, laiskottelu paaston verukkeella ei kuulu uskontoomme.
Helppoa islamista kirjoittaminen ei kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että pelkästään islamista neutraalisti puhuminen aiheuttaa tietynlaisissa ihmisissä voimakkaita negatiivisia reaktioita, niin myös eri koulukuntia seuraavat muslimit saattavat kommentoida jos heidän seuraamansa oppineet näkevät asian eri tavoin. Islam-aiheiset tekstit vievät myös aikaa sillä haluan muotoilla tekstin mahdollisimman ymmärrettävästi ei-muslimeille, mutta ei liian yksinkertaisesti muslimeillekaan. Osa blogiani seuraavista on kuitenkin muslimeja joten olisi tylyä tehtailla vain perustietoa etsimättä minkäänlaista lähdettä Koraanista tai sunnasta. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, joten olen kallistunut siihen, että kirjoitan mieluummin hyvin perusteltuja tekstejä, olivat sitten ei-muslimit niistä ihan kartalla tai eivät. Asioita saa kuitenkin kysyä.
Blogimaailmaan bloggaajana astuessani tavoitteenani oli myös kumota ennakkoluuloja ja oikoa väärinkäsityksiä islamista, muslimeista sekä Koraanista. En tiedä olenko lainkaan onnistunut siinä, mutta lupaan yrittää taas. Josko tällä kertaa saisin hyvän postaustahdin ja -tyylin aiheeseen islam ja löytäisin jonkun sopivan hetken ja mielentilan jossa sitä kirjoitan.
Ramadanin aikaan sitä tulee ajatelleeksi muslimiuden ihan eri tavalla, siitä osaa olla oikeasti kiitollinen. Alkuun se, mitä islamista tiesi oli sekavaa ja ristiriitaista, ja loppu pimennossa. Pian 3 vuotta muslimina olleena alkaa vihdoin näkemään asiat uusin silmin. Olen saanut tasaisen hengellisen elämän, jossa usko on kulmakivenä siellä, jossa ennen islamia ei ollut kulmakiveä lainkaan. Lainopilliset asiat tuntuvat kaikki järkeviltä, Koraani avautuu lukiessa ja mielenkiinto islamia kasvaessa vain lisääntyy. Hamstraan kirjoja, videoita, tekstejä, tiedostoja, ajatuksia siihen liittyen.
Tämän matkan aikana olen kasvanut huimasti ihmisenä, oppinut olemaan kiitollinen pienistä asioista ja antamaan armoa muille sekä itselleni. Internetin kautta olen löytänyt paljon ihania muslimiystäviä ja olen vihdoin saanut kerrottua muslimiudestani kaikille ei-muslimiystävilleni ja perheelleni - toiset ottivat sen paremmin ja toiset taas huonommin. Päivittäiset rituaalirukoukset tulivat mukaan 1,5 vuotta sitten ja osittainen hijab vasta viimeaikoina. Osittaisella tarkoitan tässä kontekstissa siis sitä, että vasta harjoittelen sen käyttöä, puen toisinaan, toisinaan en ja toisinaan puen puolittain eli esimerkiksi turbaanin. Se ei ole kunnollista hijabin pitämistä mutta parempi kuin ei mitään. Ainakin se on alku. En ole tämän asian kanssa pitänyt kiirettä enkä painostanut itseäni koska kukaan ei ole siihen minua muutenkaan painostanut, olen ollut varma että se aika tulee vielä, jolloin huivin käyttö tulee luonnostaan ja tuntuu hyvältä. Nyt se aika alkaa olla käsillä.
Vaikka viime vuodet ovat olleet henkisesti haastavia näin muuten omassa elämässäni, niin niistä on selvitty ihan kunnialla. Vaikka joskus onkin ollut ihan toivoton olo niin asioiden kanssa olen oppinut elämään. Sairastumiseni on ollut kova pala ja olen menettänyt sille melkein kaiken, mutta usko on ollut tukena ja turvana elämän kivikkoisilla poluilla. Olen selvinnyt, vaikka unelmani on revitty alas ja poltettu hopeiseksi tuhkaksi. Selvisin vaikka päädyin aktiivisesta elämästä sängynpohjalle huutamaan tyynyyn ja kylpyhuoneen lattialle kolmelta yöllä oksentamaan ja toivomaan että en olisi olemassa. Elän edelleen ja voin ihan hyvin, sain rakennettua kivitalon tomusta. Kaikki taistelutahtoni menee edelleen arjesta selviytymiseen eikä minulla ole enää elämässä suuria päämääriä, mutta pärjään elämäni kanssa ja vaikken nyt ihan rakastaisi, niin siedän sitä. Tämä kaikkihan on (islamilaisen näkökulman mukaan) vain väliaikaista.
Ettei heittäydyttäisi liian sentimentaaliseksi, niin jatketaan aiheesta. Vaikeinta islamiin palaamisessa on ehkä ollut suomalaisen, islamilaisen ja oman identiteettini yhdistäminen. Pelkästään sanassa suomalainen muslimi on ollut itselläni ajateltavaa, saati sitten kun siihen lisätään vielä oma identiteettini; ekoluomuituhippiys, ja ronskin hevostytön identiteetti. Ja saati sitten muille. Vielä vähän aikaa sitten sain kuulla äidiltäni kuinka olen suomalainen enkä islamilainen, mikä oli kieltämättä hämmentävää. Vaaleaihoisena, vihreäsilmäisenä ja maantienharmailla hiuksilla ja kantasuomalaisen aksentilla kukaan ei välttämättä ensimmäisenä miellä minua muslimiksi ellei sitä pukeutumisesta hoksaa. Mutta mikä etuoikeus arabikansoilla olisi islamiin, kun Koraani niin selkeästi ilmoittaa, että islamin ovet ovat auki kaikille kansakunnille, kulttuureille, kaiken värisille ja näköisille ihmisille ja vain hurskaus ja hyvät teot ovat ne asiat, jotka Jumalan silmissä tekevät toisesta paremman kuin toisesta? Jos minä tunnen jonkun asian totuudeksi ja hyväksi syvällä sisimmässäni, kenellä on oikeus se tuomita, kun se huonoina päivinä on ainoa syy miksi en anna periksi?
Yöttömänä yönä ei ole mitään hienompaa kuin painaa pää rukousmatolle ja rukoilla sydämensä pohjasta kunnes kyyneleet valuvat silmistä. Alhamdulillah, kiitos Jumalalle että saan elää muslimina ja siunattua Ramadania tai yötöntä yötä, kumpaa sitten vietätkään. Rauhaa.
Yllä olevissa kuvissa näet osan minua, islamin. Olen ollut muslimi vasta muutaman vuoden, mutta nyt elämä ennen islamia vaikuttaa vieraalta. Kuinka hukassa olinkaan.
Kun aloitin blogin kirjoittamisen alunperin, olin aivan uusi muslimi ja ihan kuutamolla kaikesta. Mutta tarkoituksenani oli alunperinikin näyttää, että olen edelleenkin tavallinen ihminen ja esitellä arkielämääni nimenomaan muslimina. Sittemmin aiheet ovat lipsuneet sairastumisen ja kissan ottamisen myötä myös islamin ulkopuolelle, mutta koen sen vain hyvänlaatuiseksi muutokseksi, blogi on kasvanut mukanani. Toivoisin vain, että islam aihepiirinä pysyisi edelleen mukana, kuten elämässänikin.
Ramadan on alkanut. Kuten aikaisempina vuosina, tarkoituksena olisi lukea Koraani läpi kertaalleen, rukoilla rästiin jääneet rukoukset pois, tehdä dhikriä (eräänlaista islamilaista meditointia) ja yrittää taasen paastota. Verensokerin heittelyiden ja seinäkellon lailla sekaisin olevan suolatasapainon vuoksi paastoaminen on itselleni mahdotonta mutta ei kai siinä mitään häviä jos taas yrittää joku päivä. Verensokeriongelmista olen kärsinyt koko ikäni ja sopiva ruokaväli on ollut 4 tai 5 tuntia, riippuen vähän ruuasta jota syön. Huono olo tulee jo kuudesta tunnista ilman ruokaa, kahdeksassa on jo kiire saada ruokaa ja kymmenessä olen jo sängynpohjalla vapisemassa. Aamulla ensimmäisenä on nostettava verensokeria jollain vaikka kuinka olisi huono olo, ettei tule vielä huonompi. Joka tapauksessa, Ramadanilla ei ole tarkoitus kiduttaa itseään, vaan suurin osa oppineista on sitä mieltä että jos Ramadanin aikana ei pysty elämään täysin normaalia elämää, kuten käymään töissä, ei tulisi paastota. Muslimille on ylpeys olla ahkera ja työteliäs ja Ramadan nimenomaan hyvän työn kuukausi, laiskottelu paaston verukkeella ei kuulu uskontoomme.
Helppoa islamista kirjoittaminen ei kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että pelkästään islamista neutraalisti puhuminen aiheuttaa tietynlaisissa ihmisissä voimakkaita negatiivisia reaktioita, niin myös eri koulukuntia seuraavat muslimit saattavat kommentoida jos heidän seuraamansa oppineet näkevät asian eri tavoin. Islam-aiheiset tekstit vievät myös aikaa sillä haluan muotoilla tekstin mahdollisimman ymmärrettävästi ei-muslimeille, mutta ei liian yksinkertaisesti muslimeillekaan. Osa blogiani seuraavista on kuitenkin muslimeja joten olisi tylyä tehtailla vain perustietoa etsimättä minkäänlaista lähdettä Koraanista tai sunnasta. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, joten olen kallistunut siihen, että kirjoitan mieluummin hyvin perusteltuja tekstejä, olivat sitten ei-muslimit niistä ihan kartalla tai eivät. Asioita saa kuitenkin kysyä.
Blogimaailmaan bloggaajana astuessani tavoitteenani oli myös kumota ennakkoluuloja ja oikoa väärinkäsityksiä islamista, muslimeista sekä Koraanista. En tiedä olenko lainkaan onnistunut siinä, mutta lupaan yrittää taas. Josko tällä kertaa saisin hyvän postaustahdin ja -tyylin aiheeseen islam ja löytäisin jonkun sopivan hetken ja mielentilan jossa sitä kirjoitan.
Ramadanin aikaan sitä tulee ajatelleeksi muslimiuden ihan eri tavalla, siitä osaa olla oikeasti kiitollinen. Alkuun se, mitä islamista tiesi oli sekavaa ja ristiriitaista, ja loppu pimennossa. Pian 3 vuotta muslimina olleena alkaa vihdoin näkemään asiat uusin silmin. Olen saanut tasaisen hengellisen elämän, jossa usko on kulmakivenä siellä, jossa ennen islamia ei ollut kulmakiveä lainkaan. Lainopilliset asiat tuntuvat kaikki järkeviltä, Koraani avautuu lukiessa ja mielenkiinto islamia kasvaessa vain lisääntyy. Hamstraan kirjoja, videoita, tekstejä, tiedostoja, ajatuksia siihen liittyen.
Tämän matkan aikana olen kasvanut huimasti ihmisenä, oppinut olemaan kiitollinen pienistä asioista ja antamaan armoa muille sekä itselleni. Internetin kautta olen löytänyt paljon ihania muslimiystäviä ja olen vihdoin saanut kerrottua muslimiudestani kaikille ei-muslimiystävilleni ja perheelleni - toiset ottivat sen paremmin ja toiset taas huonommin. Päivittäiset rituaalirukoukset tulivat mukaan 1,5 vuotta sitten ja osittainen hijab vasta viimeaikoina. Osittaisella tarkoitan tässä kontekstissa siis sitä, että vasta harjoittelen sen käyttöä, puen toisinaan, toisinaan en ja toisinaan puen puolittain eli esimerkiksi turbaanin. Se ei ole kunnollista hijabin pitämistä mutta parempi kuin ei mitään. Ainakin se on alku. En ole tämän asian kanssa pitänyt kiirettä enkä painostanut itseäni koska kukaan ei ole siihen minua muutenkaan painostanut, olen ollut varma että se aika tulee vielä, jolloin huivin käyttö tulee luonnostaan ja tuntuu hyvältä. Nyt se aika alkaa olla käsillä.
Vaikka viime vuodet ovat olleet henkisesti haastavia näin muuten omassa elämässäni, niin niistä on selvitty ihan kunnialla. Vaikka joskus onkin ollut ihan toivoton olo niin asioiden kanssa olen oppinut elämään. Sairastumiseni on ollut kova pala ja olen menettänyt sille melkein kaiken, mutta usko on ollut tukena ja turvana elämän kivikkoisilla poluilla. Olen selvinnyt, vaikka unelmani on revitty alas ja poltettu hopeiseksi tuhkaksi. Selvisin vaikka päädyin aktiivisesta elämästä sängynpohjalle huutamaan tyynyyn ja kylpyhuoneen lattialle kolmelta yöllä oksentamaan ja toivomaan että en olisi olemassa. Elän edelleen ja voin ihan hyvin, sain rakennettua kivitalon tomusta. Kaikki taistelutahtoni menee edelleen arjesta selviytymiseen eikä minulla ole enää elämässä suuria päämääriä, mutta pärjään elämäni kanssa ja vaikken nyt ihan rakastaisi, niin siedän sitä. Tämä kaikkihan on (islamilaisen näkökulman mukaan) vain väliaikaista.
Ettei heittäydyttäisi liian sentimentaaliseksi, niin jatketaan aiheesta. Vaikeinta islamiin palaamisessa on ehkä ollut suomalaisen, islamilaisen ja oman identiteettini yhdistäminen. Pelkästään sanassa suomalainen muslimi on ollut itselläni ajateltavaa, saati sitten kun siihen lisätään vielä oma identiteettini; ekoluomuituhippiys, ja ronskin hevostytön identiteetti. Ja saati sitten muille. Vielä vähän aikaa sitten sain kuulla äidiltäni kuinka olen suomalainen enkä islamilainen, mikä oli kieltämättä hämmentävää. Vaaleaihoisena, vihreäsilmäisenä ja maantienharmailla hiuksilla ja kantasuomalaisen aksentilla kukaan ei välttämättä ensimmäisenä miellä minua muslimiksi ellei sitä pukeutumisesta hoksaa. Mutta mikä etuoikeus arabikansoilla olisi islamiin, kun Koraani niin selkeästi ilmoittaa, että islamin ovet ovat auki kaikille kansakunnille, kulttuureille, kaiken värisille ja näköisille ihmisille ja vain hurskaus ja hyvät teot ovat ne asiat, jotka Jumalan silmissä tekevät toisesta paremman kuin toisesta? Jos minä tunnen jonkun asian totuudeksi ja hyväksi syvällä sisimmässäni, kenellä on oikeus se tuomita, kun se huonoina päivinä on ainoa syy miksi en anna periksi?
Yöttömänä yönä ei ole mitään hienompaa kuin painaa pää rukousmatolle ja rukoilla sydämensä pohjasta kunnes kyyneleet valuvat silmistä. Alhamdulillah, kiitos Jumalalle että saan elää muslimina ja siunattua Ramadania tai yötöntä yötä, kumpaa sitten vietätkään. Rauhaa.
Kiitos paljon tekstistäsi ja upeasta kuvakokoelmasta! Se on ajatuksia herättävä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Erityisesti jäin miettimään tuota suomalaisuuden ja islamin yhdistelmää, josta saa kuulla aina silloin tällöin. Kirjoitan siitä lähiaikoina blogissani hieman toisesta näkökumasta, insha Allah. En voi muuta sanoa kuin jatka samaa rataa ja koeta jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa niin kauan kuin tiedät olevasi oikealla tiellä. Jos Jumala suo, esimerkkisi on innoittamassa muitakin löytämään kauniin uskontomme sellaisena kuin se elää nykypäivänä.
VastaaPoistaKiitos sisko kommentista, yritän pitää saman linjan ja saada nyt kirjoitettuakin jotain. Odotan innolla tekstiäsi!
PoistaTodella mielenkiintoista! Mun mielestä sun tekstit islamista on hyviä, mielestäni kaikkea ei tarvitse selittää a:stä ö:hön meille ei-muslimeille, koska kun ylipäätään kirjoittaa selkeästi, pysyy kyllä mukana vaikka ei kaikkea valmiiksi tuntisikaan. Mua kiinnostaa paljon kuulla sun ajatuksia uskosta ja konkreettisia juttuja islamilaisesta elämästä, koska omakin elämäni on muuttunut paljon (ja nimenomaan sisältörikkaammaksi) löydettyäni oman uskontoni. Mua myös kiehtoo uskontojen väliset yhteneväisyydet ja niihin rinnastuvat eroavaisuudet.
VastaaPoistaKuten just paasto. Eräältä ort. papilta kuulemani kommentti paastosta on jäänyt mieleeni - että se on aina ihmisen ja Jumalan välinen asia. Olen jo monesti ollut tilanteessa etten pysty paastoamaan vaikka haluaisin, terveydellisistä syistä. Tänäkin keväänä yritin miettiä millaisen paaston teen suhteessa Jumalaan, välittämättä siitä miltä se ulospäin näyttää. Koin monia oivalluksia paaston suhteen. Luulen että joskus rutiininomainen ruokapaasto voi olla jopa huono ratkaisu, sellaisina aikoina, kun tarvitsee aivan muunlaisia asioita päästäkseen lähemmäs Jumalaa. Toisaalta tiukka ruokapaasto voi myös olla erittäin antoisa. Itse koen että uskontojen suurimpia haasteita on se, että Jumala on kuitenkin aina sitä uskontoakin suurempi - että on mahdotonta antaa sellaisia sääntöjä ja ohjeita, jotka olisivat aina, jokaisessa tilanteessa yksiselitteinen tie Jumalan luo - koska Hän on aina jotain moniulotteisempaa ja suurempaa. Toisaalta taas ohjeet ja säännöt ovat erittäin tärkeitä, koska ilman niitä kokonaan olisimme vain aivan pihalla.
No niin, täähän lipsahti taas omaa uskoani ja uskontoani koskevien mietteiden jorinaksi :D Takaisin islamiin - se kiinnosti mua paljon jo ennen kuin edes löysin omaa kirkkoani, ja myös huomattavasti meidän ortodoksien paastoa tiukempi Ramadanin paasto on yksi mielenkiintoinen asia siinä. Valoisaa Ramadania sulle, jään ilolla odottamaan jatkossakin islam-aiheisia tekstejä :)
Kiitos taas kivasta kommentista! Ihana jos näitä joku jaksaa lukea. Motivaatio on nyt kova kirjoittaa erityisesti uskonnosta joten todennäköisesti pian on tulossa lisää ja etenkin tätä omaa pohdintaa, ei niinkään sitä peruskauraa (vaikka varmasti myös sitäkin).
PoistaPäinvastoin, uskontodialogi on niin mielenkiintoista! Voisit muuten laittaa mulle sähköpostia, mulla voisi olla yksi idea siihen liittyen :)
Huomasin hän vasta nyt, laitan postia kun kotoisin mökiltä! Kuulostaa mielenkiintoiselta :)
PoistaAssalaamu alaykum
PoistaMukava blogi sinulla maashaAllaah tulen varmasti uudestaankin lukemaan :)
Paasto on tosiaan palvonnan muoto, joka on vain Jumalan ja paastoajan itsensä tiedossa varmuudella - se tekee siitä erityisen :)
Wa alaykum salaam,
PoistaKiitos. Oikein mainio blogi myös sinulla. Liityin lukijaksi.
Uskon, kyllä harmittaa että en siihen kykene. Ramadanista jää joskus se tietynlainen tunne pois, yhteisöllisyys ainakin muiden syödessä iftaria. Noh, koettelemuksensa kullakin ilmeisesti :)